Asiasana: Eurooppa-foorumi

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Tiedepäivä avaa vuotuisen Eurooppa-foorumin elokuussa

16.06.2021

Eurooppa-foorumin ohjelma on julkaistu. Turun yliopisto on mukana tuottamassa erityisesti ensimmäisen eli Tiedepäiväksi nimetyn keskiviikon 25.8. ohjelmaa. Tiedepäivän teemoja ovat tekoäly, rokotteet ja infokuplat. Torstaina Eurooppa-päivässä teemana on talous, perjantaina politiikka. Esiintyjiksi tapahtumaan on saatu Suomen johtavia poliitikkoja komissaari Jutta Urpilaisesta pääministeri Sanna Marinin kautta oppositiojohtajiin.

Eurooppa-foorumi käynnistyy Tiedepäivällä

10.05.2021

Tiedepäivä avaa elokuisen Eurooppa-foorumin. Turun yliopisto ja Åbo Akademi järjestävät yhdessä ohjelmaosuudet, joissa käsitellään monitieteisesti tekoälyä sekä rokotuksia. Päivän kolmantena osuutena on Eduskuntatutkimuksen keskuksen järjestämä seminaari, jossa pohditaan muun muassa demokratiaa ja Suomen hävittäjähankintoja.

Eurooppa-foorumin 2020 ohjelma on julkistettu

18.06.2020

Eurooppa-foorumi pidetään Turussa elokuun viimeisellä viikolla 27.–28.8.2020 teemalla ”Suomi 25 vuotta EU:ssa”. Suomen poliittisen kauden avaustapahtumassa asiantuntijoille, päättäjille ja yleisölle tarjotaan kahden päivän aikana korkeatasoinen ohjelma, jossa puhujina ovat muun muassa komissaari Jutta Urpilainen ja valtiovarainministeri Matti Vanhanen.