Yhteiskuntatieteellisen publiikki 2022
Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan publiikissa juhlistettiin edellisen lukuvuoden aikana valmistuneita maistereita, lisensiaatteja ja tohtoreita.
Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan publiikissa juhlistettiin edellisen lukuvuoden aikana valmistuneita maistereita, lisensiaatteja ja tohtoreita.
Ensimmäinen suomenkielinen teos oman aikamme Etelä-Aasiasta ”Etelä-Aasian yhteiskunta, kulttuuri ja politiikka” antaa työkaluja ymmärtää Intian, Pakistanin ja Bangaldeshin yhteiskuntaa, taloutta, kulttuuria ja politiikkaa. Yliopistonlehtori Mikko Autereen ja väitöskirjatutkija Hanna Mannilan toimittaman kirjan ovat julkaisseet Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskus sekä Yliopistojen Aasia-verkosto.
Oulun lyseon lukion abiturientti Tommi Karjalainen voitti valtakunnallisen Turpotietäjä-kilpailun, ja saa palkinnoksi opiskelupaikan Turun yliopiston poliittisen historian oppiaineesta. Lukiolaisille suunnatut kilpailut avaavat vuosittain useammallekin opiskelijalle suoran reitin yliopistoon. Aiemmin kilpailun kautta on Turun yliopistossa voinut saada opiskelupaikan matemaattis-luonnontieteellisiin, kauppatieteellisiin ja DI-opintoihin.
Oppimistutkimuksen keskus toteuttaa yliopistollista ja yhteiskunnallista palvelutehtävää tuottamalla oppimistutkimuksen alan julkaisuja ja sovelluksia.
Ennakoinnin ja tulevien sukupolvien huomioimisen tulisi olla vahvemmin osa suomalaista lainvalmistelua. Näin todetaan valtioneuvoston tulevaisuusselonteon toisen osan tueksi tehdyssä tutkimuksessa, joka tarkasteli ennakointitoimintaa sekä tulevien sukupolvien edustamista ja oikeuksia lainvalmistelussa Suomessa ja kansainvälisesti. Tutkimuksen tekivät Turun yliopiston ja Åbo Akademin tutkijat.
Poliittisen historian professori Vesa Vares pureutuu jalkapallon historiaan erityisesti politiikan, rahavallan ja edistyksen näkökulmasta tämän vuoden Mauno Koivisto -luennolla. Presidentti Mauno Koiviston nimeä kantavaa luentoa voi tulla seuraamaan Turun yliopiston Publicum-rakennukseen 29.11. kello 14.00 alkaen tai sitä voi seurata etänä zoomissa.
Teoreettisen filosofian professori Olli Koistinen pitää keskiviikkona 26.10. kello 18.15 alkaen kaikille avoimen luennon Intuitiivinen tieto Spinozan filosofiassa. Luento pidetään Publicum-rakennuksen (Assistentinkatu 7) Mauno Koivisto -salissa ja on Suomen Filosofisen Yhdistyksen kuukausiesitelmä.
Yksilön ja perheen sieto- ja selviytymiskykyä kuvaava resilienssi on nostettu marraskuussa vietettävien Perhetutkimuksen päivien tämänvuotiseksi teemaksi. Nyt on aika ilmoittautua 10.–11.11. Turussa järjestettäville päiville. Tapahtumaan voi osallistua myös etänä.
Tunteet ovat teemana Turun yliopiston ja Turun Kaupunginteatterin toista kertaa yhteistyönä toteuttamassa Akateeminen vartti -illassa. Kahdeksan eri alojen tutkijaa nousee kukin vuorollaan suurelle lavalle pitämään 15 minuutin dramatisoidun miniluennon omasta tutkimuksestaan.