Asiasana: INVEST lippulaiva

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Lääkkeistä tinkiminen yleistyi hallituksen kovien säästötoimien aikaan

31.01.2023

Turun yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, miten aineellisen puutteen (tinkiminen ruuasta, lääkkeistä tai lääkärikäynneistä rahanpuutteen vuoksi) kokemukset vaihtelivat vuosina 2013−2015, 2018 ja 2020 työssäkäyvien, osa-aikaisesti työssäkäyvien tai osa-aikaisesti eläkkeellä olevien, opiskelijoiden, työttömien, työkyvyttömien ja eläkeläisten keskuudessa. Tulosten perusteella erot ryhmien välillä olivat suurimmillaan vuonna 2018. Suurempia eroja selitti yleisempi lääkkeistä tinkiminen osana aineellista puutetta.

Kansainvälinen huippututkija Hyoun Kim vierailee INVEST-tutkimuskeskuksessa – Yleisöluennoilla uppoudutaan vaikuttaviin perheinterventioihin

26.01.2023

Hyoun Kim on eteläkorealaisen Yonsein yliopiston lapsi- ja perhetutkimuksen laitoksen professori. Lisäksi hän on työskennellyt yli 20 vuotta arvostetussa Oregonin sosiaalisen oppimisen keskuksessa Yhdysvalloissa. Professori Kim vierailee Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksessa 23.1.–17.2.

Tutkimus selvitti Itä-Ukrainan sodan vaikutuksia mielenterveyteen – sota-alueen nuoret kärsivät voimakkaasta sotatraumasta ja päivittäisestä stressistä

11.11.2022

Sodan vaurioittamilla alueilla eläneet ukrainalaisnuoret kärsivät traumaperäisestä stressihäiriöstä, ahdistuneisuudesta ja masennuksesta huomattavasti todennäköisemmin kuin sota-alueen ulkopuolella eläneet nuoret. Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen tutkimus on suurin epidemiologinen hanke, jossa on selvitetty ukrainalaisnuorten mielenterveyttä Itä-Ukrainan sodan jälkeen. 

Pandemia heikensi nuorten mielenterveyttä

08.09.2022

Nuorten masennus, ahdistus, psyykkinen kuormitus ja yksinäisyys lisääntyivät pandemian aikana, osoittaa Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen toteuttama laaja systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Kyseessä on ensimmäinen katsaus, joka kokoaa yhteen kansainvälisen tutkimustiedon lasten ja nuorten mielenterveyden muutoksista pandemiaa edeltävältä ajalta pandemia-aikaan.