Asiasana: Uutinen

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Turun yliopiston uusi kestävän ruokakehityksen ja -kulutuksen Flavoria-tutkimusalusta otettiin käyttöön

27.05.2019

Turun yliopiston Flavoria-tutkimusalusta ja -ravintola on paikka, jossa tutkijat ja liiketoiminnan kehittäjät pääsevät tuottamaan uutta tieteellistä tietoa ja innovaatioita ihmisten aitoja kokemuksia ketterästi tutkimalla ja testaamalla. Tavoitteena on keksiä uusia ratkaisuja kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin tarpeisiin.

Tenojoen lohet kehittyvät sukukypsiksi aiemmin ja ovat kooltaan pienempiä (Väitös: MSc Yann Czorlich, 1.6.2019, biologia)

Suurikokoiset ja myöhään sukukypsiksi kehittyvät Tenojoen lohet eivät selviydy ja lisäänny yhtä tehokkaasti kuin aiemmin sukukypsyyden saavuttavat yksilöt. Tämä vähentää suurikokoisten lohien geenien siirtymistä seuraavalle sukupolvelle maailman monimuotoisimmassa lohijoessa. Yann Czorlich tutki Tenojoen lohia Turun yliopistoon tekemässään väitöskirjassa, joka esitetään julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopiston Lapin tutkimuslaitos Kevolla, Utsjoella. Kyseessä on ensimmäinen Kevolla järjestettävä väitöstilaisuus ja samalla pohjoisin Suomessa pidetty biologian alan väitöstilaisuus.

Digikyvykkyys-hanke pilotoi uutta konseptia: teknologiayritys Everon sai uusia ideoita opiskelijayhteistyössä

27.05.2019

Digikyvykkyys-hankkeen tavoitteena Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa on luoda uusia toteutuksia yrityksissä tunnistettuihin digikyvykkyyden tarpeisiin. Hankkeen ensimmäiseen Kokeile&Kysy-pilottiin osallistui teknologiayritys Everon, joka sai yhteistyössä opiskelijoiden kanssa uusia ideoita tuotekehitykseen ja tuotteiden käyttöön liittyvän ymmärryksen vahvistamiseen. Tutustu Everonin ja opiskelijoiden kokemuksiin!

Siitepölytutkijat toivovat yleisöltä havaintoja voimakkaasti allergisoivasta marunatuoksukista

27.05.2019

Turun yliopiston siitepölytiedotus kerää kesällä 2019 yleisön havaintoja vieraskasvilaji marunatuoksukista Etelä-Suomessa. Marunatuoksukki viihtyy erityisesti lintujen ruokintapaikoilla, puutarhoissa ja joutomailla. Kasvia ei tule hävittää, sillä tutkimuksella halutaan selvittää, ehtiikö laji tuottaa Suomessa kypsiä siemeniä.

Liikuntaharjoittelun kestolla on suurempi merkitys maksan ja suoliston aineenvaihduntaan kuin harjoittelun intensiteetillä (Väitös: MD Kumail Motiani, 29.5.2019, fysiologia ja isotooppilääketiede)

MD Kumail Motiani tutki Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan pitkäkestoisen ja matalatehoisen kestävyysliikunnan sekä lyhytkestoisen ja korkeatehoisen sprintti-intervalliharjoittelun vaikutuksia maksan, haiman ja suoliston aineenvaihduntaan. Tutkimuksessa havaittiin, että pitkäkestoinen ja matalatehoinen kestävyysliikunta parantaa tehokkaammin maksan, haiman ja suoliston aineenvaihduntaa kuin lyhytkestoinen ja korkeatehoinen sprintti-intervalliharjoittelu.