Luovan kirjoittamisen opiskelijat käänsivät nuorisotyöntekijöiden kokemukset novellimuotoon

06.06.2016

Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineen ja Nuorisotyön tallentamiskeskus Nuoperin yhteistyönä on ilmestynyt herkullinen kesäpokkari "Meiän nimetki alkaa samalla kirjaimella ja 18 muuta novellia". Kokoelma sisältää parisuhdedraamaa, kaveruutta ja kasvamisen kauneutta dekkarimaisia käänteitä unohtamatta.

Novellikokoelma syntyi projektissa, jossa luovan kirjoittamisen opiskelijat tarttuivat nuorisotyöntekijöiden anonyymeihin päiväkirjoihin ja kirjoittivat niiden pohjalta fiktiivisiä tarinoita. Kiitos teoksen synnystä kuuluu paitsi luoville kirjoittajille ja heidän opettajalleen, kirjailija Niina Revolle, erityisesti työpäiväkirjat vuonna 2013 tehneille nuorisotyöntekijöile.

Yhteisen hankkeen tuloksena on novellikokoelma, jota maustavat terävät henkilökuvat ja yllätykselliset muistelmat. Työntekijät syntyvät uudelleen tarinoissa, joista osa on kerrottu haudan takaa, osa työpaikalta, jotkut kotoa. Pokkariksi kootuista tarinoista kertyi 256 sivua viihdyttävää, mutta samalla ajatuksia herättävää lukemista - kertomuksia joka makuun.

Meiän nimetki alkaa samalla kirjaimella ja 18 muuta novellia, toim. Minna Heikkinen ja Terhi Lehtonen (Turku: Nuorisotyön tallentamiskeskus Nuoperi ja Turun yliopisto, 2016), 256 s. ISBN 978-951-29-6491-8

Kirjan kirjoittajat ja sisältö
Sukantekijä (Suvi Holopainen)
Kevät (Rosa Aphalo)
Maailman korkein puu (Linda Skogström)
Kasvukipuja (Maria Markelin)
Mustatko mut vielä? (Sofi Ylikoski)
Tahto vaalia (Maria Markelin)
Syntymättömät (Olli Lönnberg)
Sytyke (Laura Sillanpää)
Bussin ikkunasta näkyi kaikki kaunis (Kari O. Silvola)
Avun tarpeessa (Nora Palonen)
Mahdollisuuksia (Marianna Salonen)
Terho Aalto (Laura Setälä)
Tulva (Suvi Holopainen)
Valinta (Laura Setälä)
Anna-Kaisa "Anski" Uuppo (Laura Sillanpää)
Pappi lukkari talonpoika pyykkäri (Anu-Riikka Leppänen)
Ovi kiinni, ikkuna raollaan (Kari O. Silvola)
Revähdys (Maisa Sutinen)
Marika (Anu-Riikka Leppänen)
Toinen huhtikuuta (Outi Sillanpää)
Jesper (Anna Pihlajamäki)
Zac E (Wilhelmiina Palonen)
Anja Karhunen (Marianna Salonen)
Verkon viemää (Anita Hartikainen)
Vaitiolovelvollisuus (Minerva Piha)
Meiän nimetki alkaa samalla kirjaimella (Linda Skogström)
Kiitokset, työpäiväkirjaotteet

 

Myynti
>> Kirjaa myy 7 euron hintaan Turun yliopiston verkkokauppa UTUshop.

Lisätietoja
Minna Heikkinen (minna.heikkinen[at]utu.fi, 040 356 7299)
Terhi Lehtonen (terhi.lehtonen[at]utu.fi, 040 684 53829)
>> Nuoperin verkkosivut

Luotu 06.06.2016 | Muokattu 03.08.2018