Asiasana: Tiedeuutisia koronasta

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

EDutu!-webinaarissa käsiteltiin tuoreimmat tutkimustulokset etäopetuksesta poikkeusoloissa

12.10.2020

Keväällä 2020 ajauduttiin poikkeusoloihin lyhyellä varoitusajalla. Opettajat ja opetusharjoittelijat joutuivat täysin uuteen tilanteeseen. Miten keväästä sitten lopulta selvittiin? Poikkeusolojen etäopetuksesta tehdyn tutkimuksen tuoreimmat tulokset esitettiin EDutu!-webinaarisarjan ”Kuullaan ja kuunnellaan” ensimmäisessä osiossa.

Kevään poikkeusolot ovat aiheuttaneet erityisiä vaikeuksia toisen asteen opintoja päättäville nuorille

20.08.2020

Monilla nuorilla ammattiin valmistuminen lykkääntyi ja koulujen sulkeutuminen vaikeutti ylioppilaskirjoituksia, selviää Turun yliopiston tekemästä Valmistuitko koronakeväänä? –kyselyn tuloksista. Muuttuneet valintakoeprosessit sekä etänä järjestetyt valintakokeet koettiin kuormittavina. Lukuisat nuoret jäivät myös ilman kesätöitä tai valmistumisen jälkeistä työpaikkaa. Eniten vaikeuksia kokivat jo aiemmin tukea tarvinneet nuoret, joista moni kertoi kaipaavansa tukea opiskelu- tai työpaikan löytämiseen.

Kyselytutkimuksessa selvitetään varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstön sekä lasten huoltajien kokemuksia poikkeusoloista

30.06.2020

Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimuksessa selvitetään varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toteutumista poikkeusoloissa. Tutkimuksessa kerätään tietoa henkilöstön kokemuksista ja työskentelystä lähi- ja etäopetuksessa. Lisäksi tarkastellaan lasten huoltajien kokemuksia poikkeusajalta. Tavoitteena on löytää keinoja varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kehittämiseen.

Alustavien tutkimustulosten mukaan etäopiskelu korona-aikana oli oppilaille vaativaa

26.06.2020

Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa käynnistyi huhtikuussa tutkimushanke, jossa analysoidaan etäopetusaikaa ja siitä saatuja kokemuksia eri näkökulmista. Aineistoa kerätään koulujen oppilailta, vanhemmilta ja opettajilta. Alustavien tulosten mukaan tekniikka ei aiheuttanut juurikaan ongelmia etäopetuksessa. Osalle oppilaista etäopiskelu ei kuitenkaan sopinut yhtä hyvin kuin toisille.

Kahdelle Turun yliopiston tutkimushankkeelle rahoitusta COVID-19-erityishaussa

25.06.2020

Suomen Akatemian COVID-19-rokote- ja lääkekehitystutkimushaun hankkeet on valittu keskiviikkona 24.6.2020. Nopean erityishaun tavoitteiden kiireellisyyden vuoksi rahoitettiin korkeatasoisia hankkeita, joissa on jo käynnissä SARS-CoV-2-rokote- ja lääkekehitystutkimusta tai koronavirusrokotteiden ja -lääkkeiden tehon, turvallisuuden ja vaikuttavuuden tutkimusta. Turun yliopistoon rahoitusta myönnettiin kahdelle hankkeelle.